Sivusin tammikuussa kevättalven tulevien levyjen
katsauksessa myös Moto Boyn uutta sinkkua Someday. Tuo biisituttavuus jäi
kuitenkin vähän kädenlämpöiseksi, enkä harmikseni päässytkään vaipumaan täyteen
2007-nostalgiapäihtymykseen. Jäin kaipaamaan miehen debyyttialbumilta tuttuja
kauniita melodioita – ja nyt vaikuttaa siltä, että toiveeseeni on vastattu!
Too Young To Know on juuri sellainen laulu, jota tanssitaan
baarissa vähän surumielisenä, kun halutaan unohtaa kaikki. Elämää suurempaa
kaipuuta soiva melodia, diskobiittiä ja juuri sopiva annos siirappia. Ah,
16-vuotias minä suorastaan värisee innosta. Anteeksi, mutta ei tällaisesta biisistä voi kirjoittaa kuin sokerisesti.
Markus Krunegårdin Du stör dig hårt på mig on ehtinyt
viihtyä kuulokkeissani jo muutaman viikon. Tykkäsin Laakso-yhtyeestä kovasti
aikoinaan, mutta Krunegårdin soolotuotantoon tutustuminen on jostain syystä
jäänyt aina vähän vaiheeseen. Uuden biisin innoittamana otin vahingon nyt
takaisin korkojen kera – ja sain soimata itseäni, miksi en ole aiemmin
tutustunut levyihin muutamaa sinkkubiisiä enempää. Erityisesti debyytti
Markusevangeliet ja viimeisin Korallreven & Vintergatan, huhhuh miten kovia
kokonaisuuksia! Ja kaiken tämän olen siis aiemmin sivuuttanut, huolimatta siitä,
että olen kokenut välillämme olevan syvän sielujen yhteyden siitä asti, kun
Laakso-yhtye oli keikalla Aawastockissa ja neuvoin Markukselle, missä vessa
oli.
No, joo. Krunegård-efekti ulottui sivumennen sanoen vielä
paljon pidemmälle, ja sai aikaan pienen ruotsimanian tuossa helmikuun puolella:
pariin viikkoon en kuunnellut juuri muuta kuin Krunegårdia ja Håkan Hellströmiä
– hyvin intensiivisesti. Kuka tietää, ehkä se oli tuo lisääntyvä auringonvalo
joka vaati elämään vähän lisää ruotsalaista kiihkeyttä (kyllä se on ihan oikea
juttu, kuunnelkaa vaikka!).
Niin joo ja se itse biisi? Yksinkertaisen tarttuvaa,
mukavasti kolisevaa, kasarisävytteistä rokkia. Muistuttaa vähän uukakkosta. Toimii.
Vanha tuttu Kent ilmoitti pari viikkoa sitten uuden
albuminsa näkevän päivänvalon 30. huhtikuuta. Pari päivää sitten siltä
julkaistiin ensimmäinen sinkku Le Belle Epoque, jota mainostettiin etukäteen
ruotsalaisia bussipysäkkejä myöten.
Sen kokoinen biisi onkin kyllä kyseessä, ettei se vähempää ansaitsisikaan. Näen
jo nyt tämän mahtipontisen kappaleen avaamassa Kentin tulevan kiertueen keikat
(kertokaa nyt jo mille festarille lippuni ostan).
Mutta silti – ei tämä vielä ihan kylmiä väreitä aiheuta,
kuten pari vuotta sitten jalat täysin alta ilmestyessään vienyt 999. Komea
biisi, mutta jotenkin vähän ontto, alkusoittomainen olo siitä jää. Ehkä mieleni
muuttuu muutaman lisäkuuntelun jälkeen, ehkä ei. Tuomio kallistuu silti plussan puolelle, ja uutta levyä odotan ihan innolla.
Ja lopuksi, vetoomus kaikille yllämainituille artisteille:
voisitteko säästä opiskelijan rahoja ja tehdä Suomessa yhteiskiertueen? Kiitos.
Kära Moto Boy, Markus Krunegård och Kent, kan ni vara snälla
och göra en Finlandsturné tillsammans? Tack.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti