Keskiviikkoaamuna piti erään sähköpostin otsikko lukea hämmennykseltä kahteen kertaan: Greatest hits-album och avskedsturné. Luettuani koko viestin oli se pakko uskoa - The Ark lopettaa ensi vuonna. Hiljennyin.
The Ark on ollut minulle se bändi. Se bändi, jonka keikalla olen kahden ensimmäisen kappaleen aikana huutanut ääneni käheäksi, jonka vanhoja sinkkuja olen silmät kiiluen metsästänyt levykaupoista, jota ilman en olisi voinut jossain vaiheessa elää. Kuulin yhtyettä ensimmäisen kerran joskus herkässä yläasteiässä. Echo Chamberiin ihastuin ensin, mutta It Takes A Fool To Remain Sanen jälkeen ei ollut paluuta entiseen. Huhtikuun 2007 Tavastian-keikan jälkeen leijuin kolme viikkoa pilvissä kuin uskonnollisen herätyksen saaneena ja saman vuoden lokakuussa Oulun keikalta taisteltu rumpukapula on vieläkin yksi rakkaimmista aarteistani.
Parin vuoden takainen Ruisrockin keikka on tällä erää viimeinen näkemäni keikka yhtyeeltä, vaan maaliskuussa ei ole enää. Vaikka uusin levy ei juuri jaksanutkaan enää innostaa, niin onhan elämänsä rakkaus nyt päästävä hyvästelemään. Because ridicule is no shame.
BYÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ
VastaaPoista