27 elokuuta 2010

Hellut mukkaan, lakat tukkaan ja Kulttiin rokkaan!

Ohhoh, kyllähän siinä vierähtikin. Tässä välissä on Berliinistä kotiuduttu ja toivuttu, tehty vuokrasopimus ja aloiteltu varovasti muuttohommiakin. Tänään kuitenkin rokkenrollia vielä kotikulmilla, Cult Cinemassa nimittäin tiedossa Zacharius Carls Groupia, Suomen Tullia ja Kati Saloa. Jee!



Zacharius Carls Group on yksi pisimpään mukana kulkeneista suosikeistani ja bändi, jolle soisi ehdottomasti suurempaakin kuuluisuutta Suomen musiikkikentällä. Juurevaa, vastustamattomasti veivaavaa pohjoisenkuuloista rokkia. Vaikka jokainen levy tuntuu olevan vielä edellistäkin parempi, parhaimmillaan yhtye on silti livenä - laulaja-kitaristi Ossian saattaa näyttää hobitilta, mutta lavapreesens on rokkenrollin riivaaman demonin.



Cult Cinema & Cafe ansaitsee keikkapaikkana esillenoston. Kyseessä on viihtyisä ja tunnelmallinen 50-luvun tyyliin sisustettu elokuvateatteri ja baari. Aina silloin tällöin näytösten jälkeen yläkerran teatterisalin valkokangas nousee ylös ja sen takaa paljastuvalle lavalle nousee bändi tai useampi. Niin myös tänään, kun "Kultti" täyttää jo neljä vuotta. Onnea!

16 elokuuta 2010

First we take Suvilahti, then we take Berlin

Viiden tunnin päästä pitäisi olla jo pikkuhiljaa suuntaamassa lentokenttäbussille. Huomenaamulla siis odottaa Berliini, viikon aikana tiedossa on ainakin pitkiä aamiaisia Prenzlauer Bergissä sekä sunnuntaikaraokea Mauerparkissa. Muu ohjelma on vielä aika täysin auki, katsotaan minne U-bahn vie.

Ocean of Noisen virallinen top kolmonen tämän vuoden Flow'sta on muuten tässä:

Owen Pallett
Robyn
The xx

Tarkempaa analyysia festarista tulee Berliinin-reissun jälkeen tai sitten ei.

Tämä on ehkä hajanaisin päivitys koskaan, mutta jospa maailman paras Berliini-biisi korvaisi vähän.



Ja kyllä, olen tietoinen siitä että tämä on kolmas otsikko peräkkäin, joka sisältää sanan "Suvilahti". Mutta Flow on vähän niin kuin joulu. Se on vain kerran vuodessa ja kestää virallisesti vain kolme päivää, mutta kaikki oheishypetys vie ainakin kuukauden.

12 elokuuta 2010

Hei poika hei tyttö Suvilahteen here we go

Otsikko lainattu häpeämättömästi sukulaisen eilisestä statuspäivityksestä.

Vuoden odotuksen jälkeen se on vihdoin täällä.

Voi sitä fiilistä mikä oli taas astua Suvilahden festarialueen portista sisään eilen illalla... Ai ai. Enää puuttuu festariseura. Ehdin näkemään Kap Kapin esityksestä noin puolet, ja se toimi ilta-auringossa aivan mukavasti uutta festarialuetta tsekkaillessa ja tunnelmaan virittäytyessä.

Ennakkohypetyksen perusteella olisin odottanut LCD Soundsystemin keikasta jonkinasteista hikidiskoa, mutta mutta. Tiedä mikä siinä sitten oli, laskeva aurinko, lämppärin asema vai se, että oltiin keskellä viikkoa, mutta vähän laiska meno. Ihan mukava sen tahtiin oli silti nyökkäillä, ei siinä mitään. All My Friendsin aikana tuli ekaa kertaa se tunne että voi vitsit, Flow!!



Ennen Chemical Brothersia bongasin yleisön joukosta Mimmi ja Peppi More to Loven ja oli tietenkin ihan pakko mennä sanomaan hei! En kyllä tainnut saada suusta paljon muuta kuin "öö ootte ihania", eli aika fanityttöilyksi meni. Mutta kun ne on, nyt se on livenäkin todistettu! Chemical Romance!

Konemusiikki on levyhyllyssäni suhteellisen uusi ja varovaisesti kasvanut alue, enkä vieläkään ole oikein varma miten pitäisi suhtautua, kun lavalla onkin bändin sijasta kaksi äijää painelemassa nappuloita. Kaikki epävarmuus katosi kuitenkin aika äkkiä Galvanizen ensitahtien myötä, nimittäin huh huh. Huolimatta siitä, että ympärilläni oli lähes yksinomaan 5-10 vuotta vanhempia miehiä, tuli tanssittua urakalla alusta loppuun. Enkä ollut ainoa. Se kai oli tarkoituskin. Tässä vielä se kuulematta jäänyt kappale, jonka puuttumista jopa minä osasin ihmetellä:



No huomenna se sitten alkaa ihan ihan oikeasti ja minä olen niin innoissani että on ihme kuinka pitkään olen jaksanut tätä postausta tehdessä jo istua paikoillani. Tuntuu jokseenkin turhalta alkaa tässä vaiheessa vääntää mitään suurta ennakkopostausta, niitä taitaa kuitenki löytyä joka toisesta suomalaisesta blogista, koski ennakko sitten musiikkia tai vaatteita. Samat asiat tuntuvat muillakin pyörivän mielessä - mahtaako Air tällä kertaa sykähdyttää livenä, valitako M.I.A. vai Beach House (taidan tosin kallistua jälkimmäiseen), vastaako The xx livenä älyttömään hypeensä... Tässä kuitenkin pienoinen katsaus niihin suurimpiin ennakkosuosikkeihini.



Kävin kesäkuussa katsomassa Owen Pallettia Tavastialla jo ihan siksi, että jos se Flow'ssa sattuisi menemään päällekkäin jonkun muun kiinnostavan kanssa, voisin valita sen toisen. Suunnitelma ei tainnut ihan toimia, sillä keikka oli niin loistava, että pakkohan se on lauantaina suunnata jälleen Owenia ihastelemaan. Sori, Surfer Blood.



Jónsin esiintyminen vaikuttaa täydelliseltä kruunulta viikonlopulle, sen verran juttua olen kuullut lavarakennelmista sun muista. Voi olla että tämän aikana tirautan kyyneleen tai pari.



Airin suhteen on vähän kaksijakoiset fiilikset. Kaapelitehtaan keikka joulukuussa oli ihan ok, kotiyleisön seassa ranskanmaalla 3 vuotta sitten koettu keikka taas aivan upea. Eli mitä tässä nyt sitten uskaltaa odottaa? Flow'hun yhtye on lupaillut ennennäkemätöntä audiovisuaalista spektaakkelia. Saas nähdä.



Robyniin olen tutustunut vasta hiljattain, ja sen seurauksena sättinyt itseäni että miksi hitossa vasta nyt. Pakko nähdä! Ihana, aivan ihana!



Toivon todella, että kaikki The xx:n keikkoja tylsähköiksi haukkuneet ovat vain sattuneet niille huonommille keikoille. Huikea liveintensiteettipotentiaalihan tällä nimittäin on. Kunpa olisivat soittaneet vielä pimeän aikaan niin oi!

Yllämainittujen lisäksi tiedossa on varmasti myös monta monta muuta hienoa esitystä, ihana ja kaivattu festariseurue sekä hyvää ruokaa ja juomaa. Ruokalistoja onkin katseltu jo siihen malliin, että jää nähtäväksi, tuleeko siellä yhtään keikkaa sittenkään seurattua. Ehkä jos ruokakojuilta sattuu näkemään lavalle.

11 elokuuta 2010

Suvilahti kutsuu

Sainpas eilen sitten lopulta haettua sen Flown avajaiskonserttilipun. Pakkohan se oli jo siksikin, että tiedän kuinka illalla olisi ärsyttänyt kuunnella Suvilahdesta kaikuvaa jumputusta ikkunan ääressä... Asiaan saattoi myös vaikuttaa se, että Chemical Brothersiin tutustuessani se on alkanut potkia koko ajan kovemmin. Odotukset ovat tämän illan suhteen nousseet jo hälyttävän korkealle.

LCD Soundsystem taas - meh. Ei vaan iske, lähinnä tylsistyttää. Tosin olen sen verran hitaastilämpiävää sorttia, että yhtye saattaa samaan aikaan ensi vuonna olla hehkutuslistan ykkösenä. Kaikesta huolimatta lähden seuraamaan liveä avoimin mielin, sillä siellä bändi kai parhaimmillaan onkin.

Kap Kapin musiikista ei ole kerrassaan mitään käsitystä ennakkoon, mutta kehuja olen tästäkin kokoonpanosta sen verran kuullut, että tarkoitus olisi tätäkin esitystä ehtiä seuraamaan edes jonkin verran.



Eiköhän siis potkaista (allekirjoittaneelle kesän ensimmäiset ja viimeiset) festarit ryminällä käyntiin! Jejeje!

09 elokuuta 2010

Arcade Fire: The Suburbs

On se näköjään ainakin niin pitkä levy, että viikko menee ennen kuin osaa mitään aiheesta sanoa... Mutta se nyt pätee aika moneen muuhunkin levyyn. Ja jos totta puhutaan, niin lopullisen mielipiteen osaan muodostaa varmaan vasta ensi vuoden puolella. Silloin nimittäin tietää jo paremmin, onko levyssä oikeasti ainesta niiden suosikkien joukkoon, jotka nousevat epäsäännöllisen säännöllisin väliajoin tehokuunteluun aina uudelleen ja uudelleen.

The Suburbsin kanssa olen nyt aikalailla kriittisessä vaiheessa - juuri näillä hetkillä alkaa aueta ja tarttua korvaan. Olisi ehkä ollut parempi, jos olisi malttanut olla kuuntelematta aiemmin kesällä tarjottuja maistiaisia levystä, mutta koska en tunnetusti omista minkäänlaista itsekuria whatsoever, niin... Turha toivo.

Tähän mennessä tiedän ainakin sen, että soundimaailma miellyttää ja kovasti. Tuttua nostatusta ja pakahduttavuutta (kursivoitu, koska pääsin pitkästä aikaa taas käyttämään lempisanaani) löytyy edelleen, tällä kertaa vain vähän pienemmillä rakennuspalikoilla ja hienovaraisemmin nyanssein. Esimerkiksi Rococo ei livenä Senaatintorilla vielä juuri iskenyt, mutta potkii koko ajan kovemmin juuri sen kutkuttavan hitaan ylämäkensä takia. They build it up just to burn it back down.



Kuudestatoista kappaleesta olisi ollut varaa jättää pois pari turhan paljon pelkältä täytteeltä maistuvaa kappaletta, mutta ei se loistavan albumin arvoa juuri alenna. Loistobiisejä kun löytyy kuitenkin niin monta, etteivät pienet suvantokohdat tuskastuta, vaan antavat pikemminkin pienen hengähdystauon.

Ready to Start ja We Used to Wait miellyttivät heti ensikuulemalla, eikä ihastus ole hälvennyt vieläkään. Tällä hetkellä makeimpia korvakarkkeja ovat mm. sitä tuttua nostatusta rennommalla asenteella tarjoava City With No Children sekä ihastuttavan heleä Sprawl II (Mountains Beyond Mountains). Enempää loistobiisejä en ryhdy luettelemaan, sillä levyyn tutustuneet tietävät huippukohdat itsekin, enkä halua pilata kuuntelukokemusta vielä tutustumattomilta.





Myönnettävä se kai on - olen aika ihastunut. Aika näyttäköön, onko tämä tosirakkautta. Varsin lupaavalta kyllä vaikuttaa.

01 elokuuta 2010

Elokuun soittolista

Klik!

Kuukausi on siis vaihtunut, joten soittolistan saa taas nollata! Tässä kuussa avainsanoja kuuluvat olevan loppuva kesä, lähestyvä syksy ja Flow (tosin nähtyäni festivaalin ruokalistat en ole niinkään varma, kerkeääkö siellä mitään bändejä edes seuraamaan). Sisältää siis niin maagisten kesäöiden tunnelmaa kuin villapaita-lauluja. Ensimmäinen ja viimeinen kappale loksahtivat niin hyvin paikalleen että siinä myös pysyvät, mutta siitä välistä lista päivittyy ja muuttuu todennäköisesti jälleen pitkin kuukautta.



En ole varma edustaako ylläoleva biisi enemmän kesäyö- vai villapaitakoulukuntaa, mutta ansaitsee paikkansa listalla yhtäkaikki. Villapaita päällä kesäyössä, ehkäpä?